Pelko .

Kuva: http://dogmadekate.wordpress.com/2010/08/03/life-at-odds/

Pelko on epämiellyttävä, vahva ja pelottava tunne. Vähän liiankin pelottava. Joskus se saa yliotteen ja saa vatsan sekaisin ja mielen paniikkiin. Se ahdistaa ja saa meidät keksimään mitä älyttömämpiä ajatuksia asioista! Sehän taas ei johda muuta kuin suurempaan ahdistukseen. Pelko pysäyttää melko tehokkaasti ja keskittää ajatukset väkisinkin vain siihen yhteen asiaan. Se sulkee pois mahdollisuudet ja toivon ja tuntuu kuin sillä olisi voimakas koura jolla se puristaa sydäntä ja vatsaa. Harvat tunteet vievät niin paljon energiaa kuin mitä pelko vie. Se saa meidät tekemään hulluja asioita, joille ei ehkä jälkeenpäin näe minkäänlaista järjellistä selitystä.

Joku sanoisi, että pelko on heikkoutta. Mutta minusta se on vahvuutta. Lujaa vahvuutta. Ainakin silloin jos uskaltaa myöntää pelkäävänsä. Elämää ei koskaan saisi pelätä, koska silloin ei voi elää täysillä. Olisi aina heittäydyttävä ja avattava koko sydämensä. Silloin ei saisi pelätä, koska muuten ei anna itselleen edes mahdollisuutta saada niitä asioita joita haluaa, koska pelko estää meitä toimimasta spontaanisti.

Pelkoihin liittyy usein meille tärkeitä ihmisiä. Pelkojen jakaminen onkin vaikeaa välillä juuri niille ihmisille joista välitämme eniten. Ehkä pelkäämme menettevämme heidät jos kerromme peloistamme, unelmistamme tai tunteistamme. Ainakin minulle menettämisen pelko on suurin pelko. Esimerkiksi kuolemisen pelkoa en voi sanoa tuntevani. Pelkään tavallisia arkisia asioita, että ne eivät edisty niin, että saisin ne asiat joista olen aina haaveillut. Mutta en toki tunne sitä pelkoa jatkuvasti. Vain välillä kun tuntuu, että asiat eivät ole minun vaikutuspiirissäni enkä tiedä mitä mistäkin asiasta seuraa. Aika auttaa tähän, mutta kun luonne on kärsimätön niin se parannuskeino tuntuu joskus huonolta. Pelon, kuten kaikkien muidenkin tunteiden joita kykenemme tuntemaan, tarkoitus on ohjata meitä kohti parasta elämässämme.