Päätän kuitenkin kirjoittaa suomeksi vaikka jostain syystä usein huomaan ajattelevani englanniksi, varsinkin kun pitäisi saada kirjoitettua tekstiä ylös. Olen ollut kamalan laiska tässä blogiasiassa, vaikka mulla ei ole ollut mitään muuta kuin aikaa joulukuun puolesta välistä saakka.
Jäin silloin erityisäitiyslomalle ja tänään odotamme pientä poikaamme viikolla 26. Olen ollut kovin huonovointinen ja iPadillä sohvalla maatessani en pysty tätä blogia kirjoittamaan, sen verran alkukantainen laite näyttää sekin olevan. Kaikenlaiset urheilut ja sen suuntaiset ovat jääneet suureksi haaveksi vain kun päivässä jaksaa yhden asian, kaupassa käynnin, hiusten pesun tai vaikkapa ruoan laiton. :D Luojan kiitos ettei ole tarvinnut enää töissä käydä, alkuraskaus ja työnteko tuntuu vieläkin ylivoimaiselta kun sitä ajattelee. en tiedä millä tahdonvoimalla olen siellä pärjännyt.
Mutta huonovointisuuttakin suurempi tunne on suuri ja järjetön onnellisuus ja rakkaus. Miten kaksi ihmistä voi saada mitään näin kaunista aikaan rakkaudesta? Raskaus ja lapsi on suuri ihme. En voi sitä käsittää nyt enkä varmasti hänen syntymänsä jälkeen senkään vertaa. Yritän ajatella elämäämme kolmen kuukauden päästä, mutta en usko, että ihan pystyn näkemään sitä sellaisena kuin se tulee olemaan. Suurin saamani lahja koskaan keneltäkään toiselta ihmiseltä on se, että mieheni haluaa kanssani lapsen. En voisi koskaan kuvitellakaan mitään suurempaa rakkauden osoitusta toiselta ihmiseltä! Miten joku haluaa elää elämänsä loppuun asti sen toisen kanssa ja perustaa perheen ja elää sitä tavallista "tylsää" arkea jota rakastamme molemmat yli kaiken!
Olen joutunut googlettamaan pienen poikavauvan kuvia, huvittavaa eikö?? :D En ole elämässäni juurikaan koskaan ollut paljon tekemisissä vauvojen kanssa ja kyllähän nyt tiedän miltä ne näyttävät, mutta siltikin!
 |
| Tässä hänelle ensikuukausien nukkumapaikka <3 |
Olen yrittänyt levätä, koska kolmen kuukauden päästä en enää ehdi koskaan levätä... ;o) Mutta on vaikeaa maata vain sohvalla päivästä toiseen. En ymmärrä sohvaperunoita, miten joku pystyy tälläiseen?? Miten tälläisen tekemättömyyden ja huonon olon kanssa voisi ikinä elää? Miten jokainen ei nouse siitä ja lähde lenkille, syö hyvää ruokaa ja ole tyytyväinen itseensä? Ymmärtääkö ne ihmiset miten PALJON elinvoimaa ja energiaa sellaisesta saa?? Odotan niin paljon toukokuuta, että tämä pieni lentäjän poika syntyisi meidän iloksi ja sen äiti alkaisi taas voimaan hyvin ja pääsisi juoksemaan. Sillä energialla ja hyvällä ololla jaksaisi hoitaa vaativaa pientä poikaamme. Onneksi olen valinnut lapseni isäksi maailman parhaan ja täydellisemmän miehen!! ;o) Miten kukaan voi ymmärtää toista ihmistä (varsinkin eri sukupuolta) niin hyvin kuin hän ymmärtää minua? Alusta asti kaikki on ollut niin selvää, myös se, että miten tärkeää minun on päästä jokapäiväiselle juoksulenkilleni! Oi kesä tule jo! Miten hän voi ymmärtää, että päivästä toiseen vain makaan sohvalla, koska en jaksa mitään? Miten hän voi ymmärtää, että miksi minua taas itkettää ja huolestuttaa samat "turhat" asiat? Miten hän voisi koskaan ymmärtää kuinka paljon häntä rakastankaan? Ja arvostan kaikkea sitä mitä hän eteeni joka päivä tekee.
Kauneinta mitä minulle on koskaan sanottu, tuli mieheni suusta:
"Kun sinä huolehdit lapsestamme niin huolehdin minä sinusta.
Näin me kaikki jaksamme yhdessä."
Voitteko kuvitella suurempaa rakkautta?
Voitteko kuvitella suurempaa rakkautta?
